Rakennusalalle syntynyt

Kotaran rakennusinsinööri ja osakas Aki Tainio peri rakkauden rakennusalaan isältään. Hänellä on missio: tehdä Kotarasta koti rakennusalan ammattilaisille.

Pohjanmaan Vähästäkyröstä Pirkanmaan Hämeenkyröön monen mutkan kautta kotiutunut Aki Tainio on katsellut uransa aikana rakennusalaa useasta vinkkelistä.

Jo alakouluikäisenä Aki kiersi isän mukana apumiehenä. Valmistuttuaan Seinäjoen AMK:sta rakennusinsinööriksi hän toimi työnjohdossa ja veti projekteja sekä muiden palveluksessa että itsenäisenä yrittäjänä.

Vuodesta 2020 hän on vetänyt omaa yritystä yhdessä Iiro Kotkaslahden kanssa. Kaverukset tutustuivat työskennellessään samaan aikaan Teräselementin palveluksessa.

”Iiron kanssa oli paljon yhteisiä projekteja. Kun kemiat ja arvomaailmat työnteossa osuivat sopivasti yhteen, päätettiin lopulta perustaa yhteinen yritys.”

Kotara oli syntynyt.

Yrityksessä hallitaan rakennusalan ketju aina suunnittelupöydältä valmiiksi rakennukseksi asti. Kotara on keskittynyt projekteissaan toimialakiinteistöihin ja etenkin halleihin.

Aki uskoo, että Kotaran malli ja tapa tehdä asioita on tulevaisuutta. Rakennusalalla on ollut pitkään käytäntönä, että osaavaa työväkeä rekrytoidaan lainaksi isommista yrityksistä tai vaihtoehtoisesti pestataan esimerkiksi yksityinen timpuriyrittäjä tekemään hommia projekti kerrallaan.

”Näen tulevaisuutta ja paljon mahdollisuuksia siinä, että myös työnjohtoa lainataan rakennuttajien ja yrityksien käyttöön projektikohtaisesti. Rakennusala on siitä erikoinen, että työvoimapulaa on myös hyvistä tekijöistä ja työnjohdosta. Haluaisimme tehdä Kotarasta kodin ammattilaisille, sellaisen, josta voi välillä lähteä käymään töissä muualla, mutta minne on mukava palata takaisin.” 

Vapaa-ajalla Aki viihtyy kotona Hämeenkyrössä vaimon ja kahden lapsensa kanssa. Töiden jälkeen energiaa riittää vielä toimimiseen Hämeenkyrön kunnan valtuutettuna ja elinympäristölautakunnan puheenjohtajana.

Aki toteaa, että yrittäjyydestä jää vapaa-aikaa, kun yrittäjyyden oivaltaa oikein.

”Ei kannata ryhtyä liian ahneeksi. Omat työtuntini yritän pitää alle 40:ssä per viikko. Kun huolehtii omasta jaksamisestaan, se auttaa pitkässä juoksussa paremmin siinä yrittäjyydessäkin.”

Lue lisää

Referenssi: Teräselementti Oy    

Rakennuspalvelu KOTARA on toteuttanut lukuisia projekteja Teräselementti Oy:n kanssa.

Lue lisää

Rakennusprojektin suunnittelu ja suunnittelun ohjaus ovat avainasemassa onnistuneessa projektissa   

Onnistuneesti toteutettu rakennusprojekti pohjautuu vahvasti tarkkaan suunnitteluun ja sen johdonmukaiseen ohjaukseen.

Lue lisää

Työnjohtopalvelut pitää huolen rakennusprojektien saumattomasta toteutuksesta  

Työnjohtopalveluiden keskeisenä roolina on varmistaa, että projekti toteutetaan tehokkaasti ja turvallisesti sekä sovitussa aikataulussa ja budjetissa.

Lue lisää