Jääkiekkomies uskoo hallittuun kasvuun
Kotaran toimitusjohtaja Iiro Kotkaslahti haluaa luoda rakennusalalle uudenlaisen toimijan.
Rakennuspalvelu Kotaran yrittäjäkumppanuksia Iiro Kotkaslahtea ja Aki Tainiota yhdistää monta asiaa. Kenties tärkein niistä periytyy jo ajalta, jolloin miehet eivät vielä edes tunteneet toisiaan: molemmat saivat kipinän rakennusalaan verenperintönä.
Kun Iiron isä lähti aikoinaan yrittäjänä rakentamaan omakotitaloja, pääsi poika jo lapsena mukaan rakennustyömaille.
”Olin noin 10-vuotias, kun kerroin vanhemmilleni haluavani omat stereot. Isä kehotti tulemaan hänen mukanaan kesätöihin raksalle, jossa voisin itse tienata ne stereot. Siitä se sitten lähti”, Iiro muistelee.
Myöhemmin Iiro pääsi peruskoulusta hyvällä keskiarvolla. Tutut olivat ihmeissään, sillä poika ei aikonut jatkaa lukioon vaan mennä ammattikouluun rakennuslinjalle. Hän tiesi tarkalleen, mitä haluaa ryhtyä tekemään: rakentamaan omakotitaloja.
”Armeijassa kaveri houkutteli seurakseen ammattikorkeakoulun pääsykokeisiin, ja vuonna 2015 taskussa olivat rakennustekniikan insinöörin AMK-paperit.”
Kotaraa rakennetaan vuosi kerrallaan
Päädyttyään myöhemmin töihin Teräselementti Oy:lle Iiro tutustui tulevaan yrittäjäkumppaniinsa Akiin.
”Jossakin vaiheessa ryhdyimme Akin kanssa pohtimaan, että yhteistyö soljuu sen verran saumattomasti ja kemiat sekä ihmisarvot kohtaavat, joten mitä jos alkaisimme tekemään tätä yhdessä?”
Näistä ajatuksista sai alkunsa Rakennuspalvelu Kotara, jota yhtiökumppanit rakentavat nyt pitkäjänteisesti vuosi kerrallaan. Tavoitteena on, että jokaisena tulevana vuonna palkataan yksi uusi työntekijä lisää.
”Pyrimme hallittuun ja järkevään kasvuun. Haluamme luoda rakennusalalle ihmisläheisen ja luotettavan toimijan ja sitä kautta parantaa alan mainetta, jossa on kolhuja.”
Iiron vapaa-aika kuluu oman pojan kanssa touhuamiseen sekä perheen omakotitalon rakentamiseen, jossa timpurina toimii hänen pikkusiskonsa. Toisinaan Iiro ehtii tavata myös ystäviään jääkiekon merkeissä – joko itse pelaten tai television ääressä penkkiurheillen.
”Palasin muutaman vuoden tauon jälkeen takaisin jäille Kangasalan Voitossa. Täältä Nokialta on sinne hieman ajomatkaa, mutta koska kaikki kaverit pelaavat Voitossa, niin siellä on hyvä lätkiä. Ja kesäisin käteen vaihtuu golfmaila.”
Lue lisää
Referenssi: Teräselementti Oy
Rakennuspalvelu KOTARA on toteuttanut lukuisia projekteja Teräselementti Oy:n kanssa.
Lue lisääRakennusprojektin suunnittelu ja suunnittelun ohjaus ovat avainasemassa onnistuneessa projektissa
Onnistuneesti toteutettu rakennusprojekti pohjautuu vahvasti tarkkaan suunnitteluun ja sen johdonmukaiseen ohjaukseen.
Lue lisääTyönjohtopalvelut pitää huolen rakennusprojektien saumattomasta toteutuksesta
Työnjohtopalveluiden keskeisenä roolina on varmistaa, että projekti toteutetaan tehokkaasti ja turvallisesti sekä sovitussa aikataulussa ja budjetissa.
Lue lisää